Tässä on jo jokusen yövuoron ehtinyt tekemään, vaikka olenkin valmistut reilu vuosi sitten eikä kolmivuorotyökokemuksia ole kuin n. 3vuotta. Kolmessa vuodessakin ehtii löytämään sen itselle sopivan tavan liikkua ja ruokailla yövuorojen välisenä aikana.
Ruokailu
Itse olen kokenut parhaaksi kääntää ruokailurytmin täysin. Oma mielipide on, että yölläkin pitää syödä tasaisesti eli noin 3-4h välein. Oma rytmitys näyttää tältä:
Herätys klo 15-16
klo 17: aamupala
työpaikalla klo 20-21 lounas
klo 23-1: välipala
klo 3-4: päivällinen
klo 7: iltapala
klo 8 Nukkumaan
Kun aloitan yövuorot, tulee luonnollisesti syötyä useammin, sillä hereillä olen pidemmän aikaa. Vastaavasti, kun lopetan yövuorot, tulee syötyä vähän vähemmän. Aina ei unirytminkääntäminen onnistu niin kuin olen suunnitellut (kuten viime yövuorojen aikana), mutta yritys on kova tällä(kin) kertaa :D
Näille tällä hetkellä menivillä oleville yövuoroille tein kaikkien yövuorojen ajaksi ruoat valmiiksi ja purkitinkin ne. Ei tarvitse kuin ottaa purkit mukaan ja pitää huolta yönaikana, että syö ne kaikki. Muutenkin normaalisti suunnittelen päivän aikaiset ruokailuni viimeistään aamulla kotona, ennen töihin lähtöä, joten ei tämä poikkea normaalista kovinkaan paljoa. Kun suunnittelee etukäteen, eli varmistaa, että sopivaa ruokaa on tarjolla riittävän usein, takaa että:
a) ruokailuvälit ei venähdä liian pitkiksi, vaan pysyy 2-4h välisinä.
b) ruoka on terveellistä ja itselle sopivaa, ettei tarvitse syödä "vain sitä mitä tarjolla on". Voihan se tarjollakin oleva olla jotain sopivaa, mutta usein esim. töissä se on jotain sokeripitoista. Valkoista sokeria elismistöhän ei tarvitse, eikä se hyödy siitä milläänlailla. Pahimmillaan huonot eväät aiheuttavat vain verinsokerin hurjaa nousua ja nopeaa laskua, joka aihéuttaa vain lisää väsymystä.
Vettä juon myös yövuorojen aikana samalla tavalla, kuin normaalirytmissäkin. Kahvia sopivasti, ei liikaa ;)
Ainahan tämä ei mene niin, kuin on suunnitellut. Esimerkiksi tämän yövuoroputken ensimmäisenä yönä saimme työkaverin kanssa päähänpiston (hän sai, itse lähdin mukaan tyytyväisenä) ja tilasimme pizzat. Omat eväät tuli sitten kannettua takaisin kotiin, mutta mitäpä tuosta. Ei se niin vakavaa aina ole ;) Kunhan ei tavaksi tule!
Liikunta
Ennen olin vakaasti sitä mieltä, että yövuorot eivät ole syy jäättää treenejä välistä. Lähdin yleensä treenaamaan, kun olin herännyt ja syönyt aamupalan. Usein tämä tarkoitti sitä, että heräsin jo hiukan aimmin, kuin klo 15-16.
Nykyään, riippuen siitä kuinka monta yövuoroa on, joko liikun tai en. Nyt kolme yövuoroa tehdessäni päätin, että pidän täysin lepoa treeneistä. Osittain myös sen vuoksi, että siitä on aikaa, kun viimeksi olen päättänyt olla treenaamatta. Joskus tekee hyvää päästää irti rutiineista ja tehdä jotain, mikä poikkeaa omista tavoista. Lisäksi ennen yövuorojen alkua kaikki liikunta tuntui hiukan vastenmieliseltä ajatukselta. Ylikunnosta en usko, että on kyse, kun liikuntamääräni eivät todellakaan ole huimia, mutta pieni breikkikään ei maata kaada. Nyt tuntuu jo aivan erilaiselta ja haluan juoksemaan! Säästän huomiselle :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti