usko itseesi

Kolme asiaa, jotka olen oppinut tässä kevään ja kesän aikana:

1. Usko itseesi.
2. Tee se, mitä olet suunnitellut tekeväsi.
3. Vahvista heikkouksiasi.

Kun harjoittelee itsekseen, sitä helposti tekee sellaisia harjoituksia, joista pitää. Olen hyvä kestävyystyyppisessä treenissä, jossa sykkeet pysyvät suhteellisen matalalla. Tasolla, jossa on vielä hyvä olla. Jos tavoitteena on hyvä olo, tässä tavassa liikkua ei välttämättä ole mitään vikaa. Jos esimerkiksi juoksee lenkkejä omaksi ilokseen, eikä ole asettanut itselleen mitään suurempia tavoitteita, on varmaankin ihan ok juosta samaa tuttua ja mukavaa lenkkiä. Kunhan se ajaa tarkoituksensa, eli tuottaa sen hyvän fiiliksen mitä juoksija tavoittelee. Jos kuitenkin haluaa asettaa itselleen muita tavoitteita, esimerkiksi parempaa juoksuaikaa puolimaratonilla, parempaa aikaa cooperilla tmv. on hyvä tehdä asioita, joita ei ole aikaisemmin harjoitellut. Tehdä niitä asioita, joissa kokee olevansa "huono". 

Mä huomaan usein mun ja Juhan treeneissä, että sanon mä en osaa, en pysty tohon. Juha laittaa mut kuitenkin tekemään niitä asioita. Tänään tehtiin ensimmäistä kertaa räjähtävyys-tyylistä treeniä ja eteen tuli oma heikkous ja samalla kauhun aihe: boxihypyt. Sykkeet nousi hurjasti pelkästään, kun näin Juhan kasaavan sitä boxia. Ensimmäinen ajatukseni oli juosta karkuun tai sanoa, etten suostu. Kaikkea ehdin ajatella, ja jos yksin olisin ollut sen boxin edessä, olisin joutunut keräilemään itseäni todella todella kauan. Nyt mulla ei ollut vaihtoehtoa. Juha vakuutteli, että mä pystyn siihen. Jos et luota itseesi, niin luota muhun. Sä pystyt siihen kyllä. 

Joskus on helpompi luottaa toiseen, kuin itseensä. Kun luotan siihen, että toinen luottaa muhun, on vähän niinkuin luottaisin itseeni. Lopputulos?  Jälleen kerran mä pystyin. Ylitin itseni asiassa, jota en ole aikaisemmin halunnut edes kokeilla. Laittaa ajattelemaan, mihin kaikkeen pystyisinkään, jos vaan luottaisin enemmän. Jos luotan siihen, että pystyn ja sen lisäksi vielä teen, pääsen ihan helvetin pitkälle. 

Sama pätee elämässä muutenkin. Työpaikalla sanoin työkaverille, joka suunnittelee myös työpaikan vaihtoa, että ensimmäinen kynnys on uskoa, että se on mahdollista. Toinen askel on päätös tehdä se. Mitään ei tapahdu, jos ei usko eikä tee asialle mitään. Työpäivän päätteksi sain samalla mitalla takaisin omalta pomoltani, joka halusi sanoa vielä ennen kuin lopetan, että pitäisi yliopistoon hakea. Hänen vakuuttelunsa siitä, että kuulun yliopistoon vielä lukemaan hoitotieteitä antoi aivan erilaisen uskon itseeni.

Ihan viimeinen päätös hakemisesta tuli sitten siinä. Olen pyöritellyt mielessäni (ja ääneen kotona) jatko-opiskelumahdollisuutta nyt jo vuoden ajan. Pohtinut, että onko mussa siihen. On mussa. 

kaikki kuvat weheartit.com