Viikon aikana on tapahtunut remontoitavassa talossa paljon! Olen tehnyt tällä viikolla kolme pitkää työpäivää ja kaksi iltavuoroa, joten kiittäminen on lähinnä rakasta W:tä ja hänen isäänsä sekä siskoansa. Makuuhuone on saanut ensimmäisen uuden maalikerroksen ja lattia on valettu betonilla. Olen viettänyt paljon aikaa värikarttoja tutkaillen ja sisustusaiheisia nettisivuja selaillen. Tässä muutama kuva, joka laittaa inspiroitumaan:
Remontimme budjetti ei ole suuren suuri ja paljon asunnosta jää remppaamatta ihan siitä syystä, ettei se tule olemaan loppuelämämme koti. Suunnitelmissa on rakentaa joskus oma omakotitalo samalle tontille. Kuitenkin tarkoitus on tehdä talosta kodikas ja sellainen, että siellä viihtyy vuosia. Suurin rahanmeno on budjetoitu keittiöön, jossa lähes kaikki menee uusiksi. Vain lattia tulee jäämään entiselleen ja puuliesi sekä uuni jäävät.
Karjaan Värisilmästä hakemiemme värikarttojen avulla kävimme vähän vaihtoehtoja läpi keittiön seinien uudesta värimaailmasta. Keltaisesta itse tykkään paljon ja se on yksi vahva suosikki. Ylemmän kuvan nähtyäni nousi keltainen sävy ykkössuosikikseni. Onneksi W tykkää myös!
Olen jo pitkään haaveillut kotiini liitutauluseinää. Jospa sellaista miettisi?
Talon isoimmasta huoneesta tulee meidän ruokailutila. Tila on sama, jossa olemme valaneet lattian uudelleen ja johon tulee takaisin vanhat lankut. Lankut maalaamme tai lakkaamme. Alunperin ajattelimme jättävämme vanhat kultakellertävät tapetit seinille, mutta nälkä kasvaa syödessä... Jos tilasta tekisikin hyvin vaalean ja valoisan?
Remontoitavaa on paljon, mutta se on mukavaa puuhaa. Ainakin suunnittelu on kivaa, raskas työ on jäänyt itseltäni vähemmälle, kun olen ollut niin paljon omissa töissäni. ;) Ensi viikolla itse ehdin myös liata käsiäni enemmän, vaikka ovat ne jo vanhassa liisterissä olleet. Keuhkotkin ovat saaneet osansa betonipölyä. Voisin jatkaa ikuisuuden tutkiessa ja miettiessä eri vaihtoehtoja, kuinka sisustaa ja laittaa vanhaa uutta kotia <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti