Sunnuntain "pitkis" ja mielen vaikutus urheilusuoritukseen

Oon aina ollut jonkinasteinen suorittaja. Lähinnä itse itselleni asetettuja tavoitteita, joihin olen halunnut päästä. Yleensä väärin keinoin, liian kovalla puristamisella ja väkisin vääntämällä.

Vanhempaa kuvaa Juhannuksen tienoilta. Tali.

Tänään oli ohjelman mukaisesti viikon pitkä lenkki, eli tavoitteena juosta vähintään 90min. Jo pitkin viikkoa olen itsekseni ja ääneen työpaikalla kauhistellut tulevaa, ei lenkin pituuden, vaan helteen vuoksi. Iltalehden otsikot huutaa: "varaudu helleaaltoon", "vältä auringossa olemista kuumalla säällä" ja kaikkea muuta vastaavaa. Typeränä lähdin mielessäni juttuihin mukaan ja yölläkin mietin, että moneltako sitä pitää lähteä, ettei kuumuus ole jo vallannut koko maata.

Heräsin sitten jo klo 7.30, jotta ehdin syömään aamupalan ja pääsinkin starttaamaan klo 9.15. Lämmintä oli tässä vaiheessa 21 astetta ja aurinko porotti täysin pilvettömältä taivaalta. Ainoa asia mitä koko lenkin aikana mietin oli se, että saan takuulla nestehukan ja kirosin, että olin jättänyt vesipullovyön kotiin. Yritin valita reittini siten, että olisi mahdollisimman paljon varjoa. Eipä löytynyt sellaista täydellistä lenkkiä, vaan suurimmaksi osaksi juoksin kasvot vasten aurinkoa. Väitän, että koin kuumuuden kovempana, kuin mitä se olisi ollut, jos en olisi mielessäni ajatellut jatkuvasti kuinka kamalaa on juosta helteessä.

Manasin ja kirosin ihan alku kilometreilta lähtien, että miksi just tänään, kun on iltavuoro ja pitää suorittaa lenkki just tähän aikaan, miksi just tänään, kun on näin kuuma... 

Tietäähän sen mihinkä tämmönen ajatusmalli johtaa? 80min kuluttua olin luovuttanut. Ei tullut täyteen 90min eikä yli sen, mikä olisi ollut optimi. Juostua tuli noin 12km ja kotona vilkaisin juoksutietoja: olin matkan varrella juossut muutaman 10km/h kilsan. NIIH?? En ymmärrä miten se vauhti karkaa niin kovaksi. Täytyy hankkia sellainen kello, mistä nään mun vauhtini reaaliaikaisesti. Oma vika, turha syyttää mitään tai ketään muuta. Mitäs läksit niin huonosti varustauneena, valmiiksi huonolla fiiliksellä ja aivan liian lujaa. Tuntiin saakka meni ihan ok, sen jälkeen iski seinä ja olin valmis tuupertumaan tienlaitaan. Rakotkin sain aikaiseksi oikean jalan päkiään, kun hikoilu oli sen verran runsasta.

Pahinta oli se oma mieli juoksun aikana ja sen jälkeen. Varsinkin näin jälkikäteen. En yltänyt siihen, mihin mun olisi pitänyt oman hölmöyteni takia, ja sekös ottaa päähän. Mutta toisaalta ihan hyvä näinkin, hyvä kokea tämä nyt eikä esimerkiksi siellä rantamaratonin puolikkaalla. Ihan väärä tapa ajatella on se, että epäonnistuin vaan ajattelen, ettei tämäkään lenkki hukkaan mennyt. Kaikesta oppii. Turha stressi pois nyt heti.

Huomenna saisi sitten juosta kovaa, nimittäin vauhtikestävyyttä luvassa. Tsemppaan itseni nyt ihan erilailla huomiseen!

Viikon liikunnat vielä tässä:
maanantai: flunssalepo
tiistai: flunssalepo
keskiviikko: juoksu n. 6km (testailua flunsan jälkeen), venyttely 20min
torstai: sali 20min herättävä
perjantai: PK 45min, 6,7km, venyttely 15min
lauantai: lepo, venyttely 30min
sunnuntai: PK (pitkis) 1h 20min, 12km, venyttelyt illalla töiden jälkeen