Juoksutapahtumat

torstai 3. heinäkuuta 2014

Jätemäen treenit

Meillä oli Juhan kanssa sovittu personal trainer -tapaaminen Malminkartanon jätemäen huipulle tänään klo 11. Täytyi heti alkuun todeta, että Suurinta pudottajaa tv:stä katsellessa sitä aina ajatteli, että ei voi tuntua niin pahalta, että kyllä sitä itse jaksaisi paljon paremmin. Luulot pois heti siinä vaiheessa, kun vasta ensimmäisen kerran kävelin portaat ylös huipulle saakka, missä Juhan kanssa vasta tavattiin.

Treenit alkoi kahvakuulan heitoilla rinnettä ylös ja alas. Ihan ok vielä tässä vaiheessa. Sitten... Ne portaat. Voi luoja. Tasajalkahyppyjä ja eritavoin portaiden kiipeämistä, hölkkää rinnettä alas ja uudelleen sama. Ja uudelleen. Välillä vähän kahvakuulaheittoja ja niiden kanniskelua alas ja takaisin ylös. Ihan loppuun vielä rinne ylös aivan niin täysiä, kuin voimia riitti. Ei ollut oksennus kaukana. Yksin olisin itkenyt.

Keskisyke 166, max 190. 

Kuvittelin vielä ennen treeniä, että treenin jälkeen tulen autosta hakemaan kameran ja kuvaan ylhäällä maisemia. Pirut mitään enää jaksoin ylös kiivetä. Parkkipaikkakuva saa kelvata. Juha otti omalla kamerallaan treenin pääteeksi kuvia, joita saan häneltä myöhemmin, voin sitten jälkikäteen lisätä :)

Täytyy todeta, että musta ei ikinä olisi ollut vastaavanlaiseen suoritukseen yksin. Se olisi ollut muutama kerta ylös ja sitten olisin lopettanut. Päätähän tossa testataan. Totesinkin Juhalle jossain vaiheessa, että nyt ei pysty. Juha siihen, että ensin tehdään ja sen jälkeen saa sanoa pystyikö vai eikö. Ja niinhän mä pystyin. Hyvä treeni. Juha on aivan mahtava pt, ja vaikka rahaa menee niin jokaisen oma päätös on, mihin sen rahan laittaa. Mä oon päättänyt sijoittaa itseeni ne rahat juuri tässä muodossa.

Nyt Nauvoon, pääsee vähän purjeveneelle relaamaan. Ehkä ravintolaillallinen? ;)

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä tappomeiningiltä :D Se on kyllä niin totta, että jonkun painostuksella sitä pääsee ihan uudelle tasolle treeneissä. Täytyy kyllä itsekin joku kerta käydä testaamassa jätemäen portaat. Eiköhän siellä saa jollain lailla puhki itsensä ilman piiskuriakin :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan varmaankin järjestämässä jonkinlaisia yhteistreenejä sinne täältä blogiyhteisön kautta. Lähde ihmeessä mukaan!

      Poista