Juoksu 13,85km, 1h 29min 5s. Keskisyke 167, maksimisyke 189.
Viime yö ei ollut mikään huippu. Nukuttua tuli vain n. 4h, kun nukkuminen viivästyi ja sitten tuli paniikki, kun aikaa ei ollutkaan tarpeeksi hyville yöunille. No, näitä sattuu, oma moka. Sainpahan ainakin W:ltä vielä illalla selkä-, hartia- ja niskahieronnan <3
Aamuvuoron jälkeen väsytti niin kovasti, että söin muutaman ruisleivän margariinilla, maksamakkaralla, juustolla sekä muutamilla kurkkusiivuilla ja join kaksi kuppia kahvia, jonka jälkeen päätin nukahtaa hetkeksi. Kahvin juonti ennen päiväunia tekee sen, että n. 45- 60 minuutin päästä herää virkeänä. Se aika menee, kunnes kahvin vaikutus alkaa, toimii! :)
Päikkäreiden jälkeen viikon pitkikselle eli tavoitteena 1,5-2h kevyttä juoksua. Niin kevyttä, että on melkeinpä ärsyttävän hidasta. No, se juoksu olikin alussa niin hidasta, että tosiaan oli vaikeaa pitää se niin hiljaisena. "Väkisinkin" aka mielekkäämmin sitten juoksin kuitenkin edes jotakin vauhtia... (?) Ensimmäinen tunti meni hyvillä fiiliksillä, mutta varsinkin sen jälkeen tuntui jo jaloissa. Olin saanut eilen jalkani totaaliseen jumitilaan ja nyt sen vasta todella huomasi. Kevensin vauhtia ja jatkoin. Viimeiset 15-20 minuuttia pyörin kotini ympärillä kuin hai laivan. Vilkuilin kelloa ja odotin hetkeä kunnes saisin juosta kotiovelle. Juoksu kunnon tai pään kannalta ei tuntunut pahalta, ei hengästyttänyt (vaikka sykkeet oli jälleen korkeat), eikä pistänyt. Ainoa oli jalkalihasten kipu ja jäykkyys. Tuntui, että mieli ja jaksaminen oli alati jalkoja askeleen edellä. Jalat vain raahautuivat jäljessä... :D
Ennen saatoin heittää musiikkikuulokkeet pois korvista, sillä se korvissa pauhaava musiikki on vain ärsyttänyt ja sekoittanut hengitysrytmiäni. Nyt viime aikoina musiikki on antanut ihan mielettömän hyvän draivin, eikä se ole häirinnyt enää yhtään. Myös hengitystekniikka tuntuu jo pitävän, ilman, että siihen joutuu keskittymään tai miettimään sitä jotenkin erityisesti. I like.
Matkaa tuli yhteensä 13,85km ja keskivauhti 9,4km/h. Sää oli erittäinkin täydellinen. Juoksun kannalta koko kesä voisi olla yhtä sateinen ja viileä. :D Sykkeet näkyy tuolla ylhäällä. Korkeethan ne on, mutta pahalta ei tunnu. Kai ne siitä kunnon noustessa laskee.
Kotiin päästessä ämpärillinen vettä, puoli litraa kevytmaitoa sekä 1kpl iso banaani. Lyhyet, muutaman sekunnin kestävät venyttelyt ja suihkun jälkeen maistui ruoka:
Ajattelin vielä venytellä pidemmät venyttelyt tähän väliin ennen nukkumaan menoa, jotta pääsen huomenna vielä kävelemään. :)


Pitkiksillä itsellä kaikkein haastavinta on oma pääkoppa :D Täytyisi jaksaa juosta tarpeeksi hiljaa ja tarpeeksi kauan. Yksin jalat muuttuvat raskaiksi tunnin ja vartin jälkeen, mutta hyvässä seurassa matka taittuu paljon kepeämmin. Musiikki on pitkiksillä kyllä aika ehdoton (jos ei ole seuraa), kun jossain vaiheessa omiin ajatuksiin alkaa jo kyllästyä :')
VastaaPoistaVieläkin (jos pystyt) niin saat tiputtaa vauhtia! Kyllä ne sykkeet tippuu "kunnonkin" myötä, mut vauhtiakin on varaa tiputtaa. Mä juoksen yleensä pidemmät lenkit (jos on sykemittari mukana) 8-9,km/h :p Jos ei oo mittaria, niin varmasti kovempaa ja korkeemmilla sykkeillä...
Sepä se, päätä vaatii mennä hitaammin. Matka on muutenkin pitkä ja alkaa tylsistyttämään, varsinkin jos vauhtia hidastaa. Mutta kuten mun Pt:kin sanoi, että "vauhti on raskasta siinä mielessä, että se on liian hitaan tuntuista", niin pakko se on uskoa ja tehdä kuten käsketään :D Yritän ensi viikolla :) Ihan mielenkiintoista nähdä, laskeeko sykkeet jos hidastan, kun musta tuntuu, että vaikka kävelen niin silti on sykkeet taivaissa :D
Poista