Mielestäni määränpään saavuttamistakin tärkeämpää on se elämä, jota elää pyrkiessään kohti sitä haavetta. Oli se asia sitten mikä tahansa, (laihduttaminen, unelma kunnon saavuttaminen, puolimaratonin juokseminen, perheen perustaminen tjmv.) tärkeintä on osata nauttia siitä matkasta kohti itse tavoitetta. Omasta mielestäni se on ainoa edellytys edes onnistua. Jos haluaa juosta puolikkaan maratonilla, täytyy juosta. Kuka jaksaa juosta, jos se ei ole itselleen mieleistä? Jos lenkille lähdön aikana joka kerta ajattelee, että juokseminen on tylsää, voi olla hankalaa onnistua. Miksi edes tavoitella jotakin sellaista, mistä joutuu matkan aikana kärsimään enemmän, kuin nauttimaan? Olen melkein varma, ettei mikään unelmakroppa kuitenkaan tyydytä, jos matka sinne on ollut kovin vaikea ja elämä pelkkää suorittamista siihen saakka. Ainakin sitä on todella vaikea pitää yllä. Mieluummin asettelee itselleen sellaisia unelmia, joihin on kiva suunnata, ja jotka eivät vaadi itseltään liikaa arjen suorittamista ja "taputtelua".
Itse en ainakaa ala luopumaan mistään hauskasta vain sen takia, että pitäisi muutama kilo pudottaa. En myöskään jätä juoksulenkkiä tekemättä, jos terassi kutsuu. Jos lötyy tarpeeksi motivaatiota, asiat laittaa automaattisesti tärkeysjärjestykseen ja pian huomaakin, että kummasti sitä aikaa löytyy sekä ystävien tapaamiseen, mutta myös juokselenkkarit löytävät useasti jalkoihin. Tasapaino. Se on se.
Itse olen onnellinen jopa siitä, etten ole lähelläkään haluamaani. Matkaa tavoitteisiin on vielä ja se on hienoa. Monet haluavat lapsia nuorina ja perustavat perheen nyt. Ympärillä kaverit saavat lapsia ja menevät naimisiin. Minä vasta haaveilen noista asioista ja olen onnellinen, että ne ovat vielä edessä. Olen onnellinen tässä elämänvaiheessa juuri nyt. Ei ole kiire minnekään, vaikka unelmia ja tavoitteita tulevaisuudelle onkin.
Miten se lottomainos menikään; haaveilu muuttaa elämän. Mistä haaveilisin jos olisin saavuttanut jo kaikki unelmani?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti