Talin ensimmäinen juoksulenkki

Euforiaa

vanhaa kuvaa parin viikon takaa, ennen juoksulenkkiä. Tällä kertaa menin ilman juomavyötä.

Mulla oli eilen aamuvuoro ja sitä ennen oli ollut iltavuoro. Eli tämä mukava ilta-aamu, joka aina tuppaa väsyttämään aivan älyttömästi. Silti muuton vuoksi olin pitänyt kaksi "lepopäivää" liikunnasta ja halusin eilen katkaista levon juoksulenkillä. Tässä Talissa kun ollaan auton kanssa pyöritty, oon kiinnittänyt jokaiseen lenkkipolun haaraan huomiota ja aivan innolla oon odottanut, että pääsen koluamaan niistä jokaisen.

Eilen siis aamuvuoron jälkeen otin ylimääräisen välipalan: ruisleipää ja rahkaa marjoilla, jotta jaksaisin juosta. Juha antoi mulle ohjeet puolimaratonia varten treenaamiseen, ja viikkoon pitäisi mahduttaa yksi ns. pitkis, eli ajaltaan 1,5h-2h pitkä lenkki, joka pitää juosta paljon paljon rauhallisemmin ja hitaammin, kuin peruslenkit. Mä sitten sillä ajatuksella lähdin, että jos kulkee niin tekisin sen pitkiksen. Kuitenkin tän välipalan jälkeen nukahdin sohvalle kolmeksi tunniksi (eh?) ja herättyäni kello oli 19 ja risat. Halusin kuitenkin sinne lenkille, niinpä vedin sille päivälle jo kolmannen välipalan perätysten: banaania ja ruisleipää. Odottelin n. 40min ja sitten ampaisin lenkille. Kävelin ensimmäiset kymmenet metrit ja asentelin kännykkääni hyvän soittolistan. Nyt piti ottaa asenne, että juoksuvauhdilla ei ole mitään merkitystä.

Ihan ensimmäisillä askelilla huomasin, että piru kun tuntuu jalat kevyeltä. Selän ja takapuolen lihakset vielä vähän jumissa, muttei liikaa, että olisi kamalasti haitannut juoksemista. Ilta-aurinko paistoi ja oli kuuma. Auringon ollessa matalalla, kuumuus iskee kirjaimellisesti vasten kasvoja. Ihanaa <3 Liikkeellä oli paljon lenkkeilijöitä, golffareita, frisbeegolffareita, piknikillä olijoita, pyöräilijöitä, pariskuntia ja lapsia. Mun reittivalinta valikoitui ensin kohti Pitäjänmäkeä ja mun salia. Löysin sinne nopeasti, eli nyt oli suorin ja lyhyin reitti salillekin löydetty, jiihaa. Tämä reitti vei golfkeskuksen läpi, jossa oli paljon golf-ihmisiä fiineineen vaatteineen ;P

Tämäkin vanha kuva. Tänää ilta-aurinko paistoi matalalta ja päivän vesisateista ei ollut tietoakaan.

Pitskusta juoksin takaisin kohti Talia ja valitsin seuraavan haaran, joka vei kohti Meilahtea. Matkalla sain varoa ratikoita ja kokea varsinaisen Helsingin tunnelmaa... Kovin pitkälle en siihen suuntaan enää juossut, vaan käännyin takaisin. Mun ajatuksena oli tutkia niin monta reittimahdollisuutta, kuin vain suinkin. Takaisin Talin suuntaan ja seuraava haara: kohti frisbeegolf-maisemia. Kyltissä luki jotain " Talin ulkoilumaastot" tai vastaavaa. AIVAN IHANAT LENKKIREITIT <3 Täällä harhauduin polkujuoksemaan hetken ja päädyin motogross-radalle. Hypin hyppyreillä ja väistelin esteitä. Äkkiä pois, etten jää mahdollisten pyörien alle, kun musiikitkin oli korvilla...

Täältä juoksin jälleen kohti seuraavia polkuhaaroja kohti, pitäen kuitenkin suuntavaistoni suht kartalla :D Päädyin Talin pururadalle. Siis, mikä paikka!!! <3 Siellä oli vaikka mitä kuntoiluvälineitä, crosstrainereista, puolapuille ja vatsalihaslaitteita yms yms. Purtsilla juoksin muutaman haaran ristiin rastiin ja päädyin jälleen metsään. Ylläri, taisi jäädä Bodom Trailista ikuinen rakkaus polkujuoksua kohtaan. Juoksin polkuja, hypin kantojen ja kivien yli ja varoin puiden oksia. Metsästä löysin nopeasti pois ja juoksin vielä golf-keskuksen läpi kotiin.

Matka-aika oli aikalailla tavoitteessa 1h 26min ja sekunnit päälle. Matkaa tuli 13,09km. Keskinopeus oli 9,1km/h eli aika kovaa kuitenkin, jos piti juosta perusvauhtia paljon hitaampaa. Perusvauhti mulla on siis siinä 10km/h. Mutta aivan mielettömän hyvän tuntuista juoksua! Ei tuntunut missään vaiheessa yhtään pahalta, vaan täyttä iloa joka askel! Ei pistänyt vatsaa, ei kylkeä eikä yhtään mitään, ei hengästyttänyt eikä ahdistanut.

Kun pääsin kotiovelle, tuli olo, että en mä vielä halua lopettaa. Kuitenkin kello oli jo vaikka mitä ja tavoiteaika tuli täyteen. Piti Wallen kanssa vielä roudaa peräkärrystä tavaraa sisään, niin jäin sitten venyttelemään ja lopettelemaan tätä täydellistä lenkkiä.

Mä olen rakastunut tähän lajiin, näihin maastoihin, kesään ja kaikkeen! Se tunne, kun astuin sisään ja riisuin lenkkareita jalasta: olin aivan hiestä märkä, maistoin suolan mun huulilla ja tuli kuuma, silti olin kuin humalassa. Hymyilin hömösti (kuin hullu) loppu illan ja vielä tänä aamunakin. Siis mikään, ei mikään tunne voi voittaa tätä tunnetta. Ehkä rakastuminen, mutta kuten sanoin, niin rakastuin tähän lajiin nyt vielä entistäkin kovempaa, joten aika lähellä mennään.

Mä olen rakastunut ja nyt mä tiedän, että tulen selviämään syksyn puolimaratonista. Se, mihin maratonille lähden on vielä auki. Nyt pitää saada se suunnitelma lukkoon niin saa kunnolla boostia tähän treenaamiseen!