Juoksutapahtumat

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

keho vaatii lepoo


Sen eilisen pt-treenin jälkeen yritin miettiä syitä, miksi en jaksanut fyysisesti, enkä henkisesti kovinkaan hyvin treenata. Keksin syitä kuten mm. raskas ja pitkä muutto takana (oikeesti hyvä syy!), hyvä ja tehokas edellispäivän salitreeni, kuumuus ja kosteus... Näitähän riittää. Ja osassa varmaan totuuttakin, miksi jotenkin ei kulkenut. Aina ei kulje, se on fakta. On parempia (treeni)päiviä ja huonompia.

Olin jo varannut aikoja sitten Satsille spinning-tunnin täksi päiväksi, enkä edes kyseenalaistanut sitä treeniä. Ajattelin, että kun sen olin suunnitellut, niin sehän sitten hoidetaan. Tosin vaihdoin spinningin juoksulenkiksi aikataulutuksen vuoksi, mutta kuitenkin treeni ku treeni ;) Näin jälkikäteen voi taas viisaastuneena todeta, että AINA ensimmäisenä pitäisi kuunnella sitä kehoa. Jalat ja p***e oli jo ihan tunnottomat ja lihaksia särki kahden edellispäivän erittäin tehokkaista treeneistä johtuen. Silti vaan menin lenkille, sen kummempaa ajattelematta, kun nilkkakin on jo ihan normaali kaikinpuolin.

Käytiin ensin W:n isoäidillä piirakkakahveilla, jonka jälkeen W jäi urheilukentälle suorittamaan omia tekniikkatreenjä ja itse lähdin juoksemaan keskustasta kohti Masalaa ja vanhempien kotia. Musiikit korville ja menox. Ilma oli kostea kuin tropiikissa, kun oli juuri satanut kaatamalla vettä. Kaiken lisäksi oli vielä kuuma ja matkan ensimmäinen kilometri oli pelkkää jyrkkää ylämäkeä. Hyvä siitä oli sitten jatkaa loput reilut seitsemän kun olin jo puhki ensimmäisestä :D

Sininen viiva korkeuserokäyrä, joka hyvin näyttää alun nousun.
No, en ihan. Matka meni ihan hyvin puoliväliin, kunnes vatsa meni yhtäkkiä aivan sekaisin. Loppu matka olikin sitten kidutusta, kun vatsaan sattui ja yritin vain nopeasti perille. Rintapistoksia väliin, joita yritin hoitaa hiljentämällä vauhtia ja hengittämällä syviä hengenvetoja. Sitten tuli ne kuuluisat hiuskiehkurat silmille jatkuvasti ja huosut alkoivat tippua jalasta ja paidanhelma nousta korviin ja spotify soitti p***aa musiikkia. MIKSI MÄ EN EDELLEENKÄÄN OLE POISTANUT TÄTÄ KAAMEETA BIISIÄ MUN SOITTOLISTALTA!!!:



:DD Joo, eli kaikki oli pielessä navasta ylöspäin. Mitä ylhäänpänä, sen enemmän pielessä :P
Kumma, että jaloissa ei mitään ongelmaa...... Matkaa kertyi yhteensä 8,43km ja vauhti 9,55km/h. Laitetaan sen alun mäen syyksi! :D Vauhti oli sen ensimmäisen kilsan aikana 8,9km/h, mutta ei sillä nyt oikeesti ollut mitään merkitystä. Seliseli, ei vaan ollut paras juoksufiilis tänään piste

Huomenna sitten ihan lepopäivä. Ei urheilua, ehkä kävelyä, muttei sen ihmeempää. Tai frisbeegolfia ja mölkkyä, mitä tässä on harrastettu jokainen päivä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti