Juoksutapahtumat

perjantai 16. lokakuuta 2015

Syksylle juoksutapahtumaa?



Viime vuonna taisin juosta otsa liian rytyssä, ja olin pettynyt puolimaratonaikaani. Hölmöä. Nyt osaan olla jo ylpeä siitä. Vuoden aikana kokeilin crossfit-treenejä sekä suosin salitreenejä, mutta ikävä juoksutreeneihin alkoi vaivata. Nyt, kun vihdoin kipinä juoksemaan on yhtä kova, kuin viime vuoden keväällä, onkin jo syksy. Tuntuu siltä, että muut lopettelevat kauttaan ja vähentävät juoksutreenejään ja siirtyvät voimapainotteisen treenien puoleen. Minä puolestani vasta aloitin tälle vuodelle! :D

Tämä syksy on ollut ihanaa aikaa juoksemiselle, ei ole ollut liian kylmä vaan oikein hyvä sään puolesta. Mutta koska viime vuosi jäi lyhyeksi, en oikein osaa vielä varustautua oikein syksyn ja talven keleihin. Kesällä se on niin helppoa pukea t-paita/hihaton sekä shortsit jalkaan ja lähteä ulos säällä, kuin säällä. Nyt täytyy säätä tunnustella hieman erilailla ja tähän mennessä olen pukeutunut sekä liian kylmästi, että liian lämpimästi. Tämä vaatii vielä harjoittelua. :)




Katselin jo loppukesästä muutamaa juoksua tälle syksylle ja töistäkin pyytelin vapaaksi muutamaa päivää näitä juoksutapahtumia varten, mutta en kuitenkaan ollut ihan varma osallistuisinko. Nyt kun juoksuitsevarmuus on hieman noussut, olisin kuvitellut pystyväni rennolla asenteella juoksemaan Kekrijuoksun, joka olisi juostu 24.10. Espoossa. Vaan en nyt juokse, kun tapahtuma on peruttu, ilmeisesti liian vähäisten osallistujien vuoksi. Harmi! Hirvihölkkääkin olin ajatellut, mutta tuolloin olen sopinut jo muuta menoa. Runner's High Halloween Run 31.10 kiinnostaa myös, mutta saa nähdä ehdinkö käydä muuton keskeltä pikaisesti juoksemassa :D

Onneksi juoksutapahtumia riittää ja juosta voi myös hyväntekeväisyys mielessä. Olin pyytänyt töistä vapaaksi jo aiemmin 5.12, jolloin juostaan Joulujuoksu kotimaan lasten hyväksi. Tänne sitten ajattelin sillä rennolla asenteella! :) Tuleeko muita? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti