Esitin eilen urheilukartan avulla W:lle ehkä hieman kokeillen, että lähdettäisiinkö tekemään pitkistä. Pitkiksen pituudeksi kartta merkitsi n. 17km. W ensireaktion jälkeen alkoikin puhumaan, että otetaan varmuuden vuoksi bussikotit mukaan, jos jompikumpi hyytyisi ja joutuisi maitobussilla kotiin. Tuli pieni kisa siitä, että se en ainakaan ole minä.
![]() |
| Kierrettiin Munkkiniemi-Kuusisaari-Lehtisaari-Kaskisaari-Lauttasaari- Ruoholahti ja kotiin |
Suunniteltiin jälleen vauhdiksi max 8,90km/h ja juoksun aikana tehtiin töitä, että pidettiin vauhti suunnilleen siinä 8,50km/h pintaan. Näin meillä olisi mahdollisuus jaksaa se suunniteltu 17km. Tiedettiin, että ihan ei kotiin päästä, mutta yli 2h ei haluttu juosta, joten päätetiin siinä juostessa, että juostaan 17km ja kävellään/tullaan bussilla kotiin.
Ensimmäisten kilometrien ajan tuntui TODELLA helpolta. Juteltiin siinä mukavia, eikä tuntunut yhtään pahalta. Vaatetusta tässä vaiheessa ehkä hieman liikaa, mutta ei pahasti. n. 6km:n kohdalla tuli ensimmäinen epätoivo reitin suhteen, oli vähän epäselvyyksiä mihin suuntaan lähdetään. Samalle kohdalle sattui pitkä ylämäki. Onneksi se tunne meni nopeasti ohi ja jälleen tuntui hyvältä. Maisemat tuolla reitillä olivat todella upeat! Vauhti oli niin hidasta, että maisemia ehti ihailla kokoajan, samalla kun edelleen keskusteltiin vaivatta.
Ensimmäisen kerran alkoi jalkoihin hieman särkeä siinä 12-13km:n kohdilla. Onneksi maisemat olivat niin hienot, että niiden voimalla säryt kesti. Yhtään ei hengästyttänyt ja kunto oli hyvä. Totaalinen jalkakipu meille molemmille iski tasan 15km:n kohdilla ja viimeiset 2km olivat jo tuskaiset. Ei kunnon puolesta, vaan jalkojen säryn vuoksi. Oli ne jalat jo muusia siinä vaiheessa. Kun 17km tuli täyteen, näytti sykemittarin kello 01:58:40. Keskivauhti oli 8,60km/h. Saatiin koko matka pidettyä hyvin tasaisena. Sykkeitä ei mitattu, mutta kovin korkealle ne eivät nousseet. Ihan viimeiseen saakka keskustelu sujui helposti. Mukava lenkki!
Kyllä se kunto on yllättänyt positiivisesti. Avainasemassa hidas vauhti ja asenne.

Mä pidän myös bussikorttia mukana pitkiksillä ihan varmuuden vuoksi. Myönnettäköön, että joskus lyhyemmilläkin ;) Sen kerran kun mulla ei ollut lippua messissä, mun piti puhua itseni dösään. Taisin olla sen verran säälittävän näköinen, että kuski päästi ja kysyi lähtiessäni olenko varmasti kunnossa. Siitepölyallergia teki tepposet.
VastaaPoistaHaha, voi ei :D Tää taisi olla mun ensimmäinen kerta, kun otettiin bussiliput mukaan, mutta taidan jatkossakin ottaa. Ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Oma veikkaukseni on, että joku kerta eksyn ja joudun liian pitkälle kodistani, mun suuntavaisto kun ei ole sitä parhaimmistoa...
PoistaOnneksi oli kiltti bussikuski, joka nappasi sut kyytiin! Ei tollasia aina satu vastaan :)