Oon urheilija, en kuntoilija. -W
Poikaystävälläni on hieno ajattelutapa, että urhelija ei tarvitse hyötyliikuntaa, vaan kaikki tarvittava liikunta tulee treeneistä :D Niitä treenejä tosiaan tulee paljon, joten ne portaat voi skipata ja ajaa autolla sinne salille muutaman kilometrin matkan.
Tällanen ajattelutapa on jotenkin juurtunut itseenikin, mutta ennen olin varsinainen hyötyliikkuja. 15-vuotiaana siskoni sai mopon, minä halusin sen sijaan polkupyörän. Nyt auton omistajana sitä liikkuu kaikkialle autolla. Ihan ne lyhyetkin matkat! Ihan hullua, mutta ymmärrettävää.
Tosiaan, parkkiaikani päättyi ja, koska tätä työtä on vielä tämän kuun loppuun päätin, että pyöräilen töihin ja takaisin yhden kuukauden ajan. Oli hellettä tai ei. Työmatkaa kertyy yhteen suuntaan n. 14km, jonka poljen n. 40minuutissa. Tuohon vauhtiin ei tarvitse kovaa polkea, mutta hiki kyllä tulee. Oikein sopiva matka! Töissä pääsen suihkuun ja varsinkin aikaiset aamut töissä ovat alkaneet paljon paremmin, kun on saanut jo hien kertaalleen pintaan :)
Pidän spinningistä, mutta nyt kesällä tai keväällä ei ole paljoa tullut siellä käytyä, enkä tuota uutta pyörääkään ole liikaa käyttänyt, joten tietyt lihakset eivät ole tottuneet kovaan satulaan. Eilen aamulla takapuoli oli todella kipeä, kun istahdin jälleen pyörän selkään. Pitäisiköhän hankkia pyöräilyhousut?? Varovainen aloitus olisi voinut olla paikallaan, mutta nyt noita 14km:n matkoja on edessä vielä arviolta noin 32kpl. Tarkoittaen, että täydelliset lepopäivät ovat aika harvassa tämän kuun aikana. W:n kanssa sovittiin, että hän tulee tänään illalla hakemaan minut töistä, kun aikataulut menee sopivasti ja työpaikkani on hänen kotimatkan varrella. Niinpä tänään pyöräilen vain toiseen suuntaan, sillä tämän päivän pitäisi olla viikkoni lepo...
36x14km= 504km=24h. Jos pyöräilen kaikki työmatkani tässä kuussa, kuten olen suunnitellut, tulee kilometrejä yhteensä yli 500km ja aikaa kuluu yhteensä laskujeni mukaan 24h. Kuka väittää, ettei hyötyliikunnasta ole hyötyä?
![]() |
| rapujuhlista |


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti