Liian kovaa, liian nopeasti

Vähän edelliseen tekstiin viitaten olen pohtinut liikunnan vaikutusta terveyteen vähän toiselta kantilta. Olen miettinyt mihin haluaisin keskittyä ja mitä tykkään tehdä. Vastaus on edelleen, etten osaa keskittyä vain yhteen asiaan. Tykkään juoksemisesta, mutta kuntosalillakin on kivaa. Miksei jokin jumppakärpänenkin voisi puraista.

Sitten satuin lukemaan Lihastohtorin blogista Patrik Borgin kirjoituksen aiheesta kun vedetään kroppa liian tiukalle liian pitkään. Tajusin, että ongelmani taitaa aina olla tuo. Liian tiukille liian pitkään. Liian kovaa, liian nopeasti. Siinä kärsii kroppa sekä mieli, tavoitteista puhumattakaan. Sain vihdoin päätöksen tehtyä: ei päätöksiä, ei isompia tavoitteita. (Olen saattanut tämän päätöksen tehdä jo joskus aiemminkin ja vetänyt läskiksi, eli suunnannut matkani kohti sohvaperunaa.)

Se, miksi nyt haluan välttää tekemästä suurempia päätöksiä tai suunnitelmia liikunnan osalta on siis se, että vedän aina överiksi. Olisi todella kiva, jos osaisin ottaa tavoitteen rennosti, mutta en vain osaa. Jos esimerkiksi päätän harjoitella maratonille, en muuta tee kuin harjoittele sitä varten. En edes ajattele muuta, aamulla herätessä, illalla nukkumaan mennessä. Sitten käy niin, että joko saavutan tavoitteen ja sen jälkeen lopetan seinään. Tai sitten matkalla tavoitteeseen menee jo päin seiniä (ylikunto, stressi yms.).

Sen sijaan, että tavoittelisin kovaa fyysista kuntoa tekemällä asiat mahdollisimman hyvin ja terveellisesti, voisinkin ajatella, että tekisin asiat vähän erilailla. Vähän helpommin, vähän iisimmin, vähän enemmän kroppaa kuunnellen, vähän vähemmän terveellisesti. Kuitenkin niin, etten jumahda sohvalle ja lopeta liikkumista kokonaan!

Tänään suuntasin salille ja tajusin senkin, ettei sielläkään aina tarvitse vetää liian lujaa. Kevyt puolentunnin jukseminen juoksumatollakin sai aikaan todella energisen ja hyvän olon. Tässäkin on hyvä muistaa, ettei pidä aina mennä sieltä missä aita on matalimmillaan, mutta siis jotain järkeä tähänkin.

Todistaakseni, että aion ottaa iisimmin, noin puolitoista viikkoa käyttämäni Lifesum, menee tauolle. Kalorien laskeminen ei ole sellaista, jota tekisin loppuelämääni kuitenkaan, vaikka se tuntuikin toimivan ja oli riittävän yksinkertaista. Tarkoitukseni ei tosin ollutkaan kuin katsoa millä tasolla aineenvaihduntani pyörii, ja luulen, että sain sen jo selville tarpeeksi tarkasti.

Kaksi viikkoa ilman punaista lihaa ja kaksi viikkoa ilman herkkuja saa nyt päätöksensä. Huomenna ollaan taas välillä ilman, mutta otetaan tarpeeksi rennosti, mutta ei överisti. Tasapainoisesti, ehkä?

Pähkinäsämpylöitä illaksi.