Vapaapäivinä on ehdotonta tehdä kaikkea itselle mukavaa. Pari vapaata tässä on jo kulunut ja muutama vielä edessä, ja tavoitteet näillä päiville ovat olleet selvät: haluan nauttia! Koska tekemistä on suunniteltu jo jokaiselle päivälle, suuntasin esimerkiksi eilen jo heti aamusta salille. Alle otin kupin kahvia ja banaanin. Tuolla kombolla jaksaa yllättävän hyvin, vaikka ajatus ylipäätään aamulla treenaamisesta juurikaan ilman energiaa kuulostaa hullulta ajatukselta. Liikkuminen kuitenkin heti aamusta antaa loppupäiväksi hyvän mielen ja energiaa. Ei yhtään hullumpaa!
lauantai 5. joulukuuta 2015
Vapaapäivät ja aamutreeni
Oon kyllä niin iltaihminen kaiken kanssa. Parhain hetki käydä salilla on klo 18-20 välillä. Sillon oon kokenut olevani kaikista virkeimmillään. Joskus on kuitenkin niin, että illaksi on jo suunniteltu muuta menoa, jolloin salille käymiseen aikaa riittää vain aamusta.
Vapaapäivinä on ehdotonta tehdä kaikkea itselle mukavaa. Pari vapaata tässä on jo kulunut ja muutama vielä edessä, ja tavoitteet näillä päiville ovat olleet selvät: haluan nauttia! Koska tekemistä on suunniteltu jo jokaiselle päivälle, suuntasin esimerkiksi eilen jo heti aamusta salille. Alle otin kupin kahvia ja banaanin. Tuolla kombolla jaksaa yllättävän hyvin, vaikka ajatus ylipäätään aamulla treenaamisesta juurikaan ilman energiaa kuulostaa hullulta ajatukselta. Liikkuminen kuitenkin heti aamusta antaa loppupäiväksi hyvän mielen ja energiaa. Ei yhtään hullumpaa!
Käytiin hakemassa omasta metsästä joulupuu eli joulumänty. Vähän pitää olla erilainen ;)
Vapaapäivinä on ehdotonta tehdä kaikkea itselle mukavaa. Pari vapaata tässä on jo kulunut ja muutama vielä edessä, ja tavoitteet näillä päiville ovat olleet selvät: haluan nauttia! Koska tekemistä on suunniteltu jo jokaiselle päivälle, suuntasin esimerkiksi eilen jo heti aamusta salille. Alle otin kupin kahvia ja banaanin. Tuolla kombolla jaksaa yllättävän hyvin, vaikka ajatus ylipäätään aamulla treenaamisesta juurikaan ilman energiaa kuulostaa hullulta ajatukselta. Liikkuminen kuitenkin heti aamusta antaa loppupäiväksi hyvän mielen ja energiaa. Ei yhtään hullumpaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti